The Righteous Mind (Jonathan Haidt): Liian nopeasti oikeassa

Aino: Mä mietin yhtä perunkirjoitusta. Rauma, pankin neuvotteluhuone, kahvit, ihan rauhallista. Pöydällä on isän vanha sotilaspuukko. Joku ehdottaa, että se myydään, kun siitä saisi rahaa. Ja Leena, tytär, sanoo: "ei sitä myydä."

Lauri: Heti?

Aino: Ennen kuin kukaan ehtii edes ehdottaa hintaa. "Ei sitä myydä." Ja vasta sen jälkeen tulevat syyt. Että se oli isän. Että ei rahasta ole kyse. Että joku muu voisi loukkaantua.

Lauri: Eli sä sanot, että ne perustelut on tekosyitä?

Aino: Tämä on Se yksi ajatus podcast. Minä olen Aino.

Lauri: Ja minä Lauri.

Aino: Idea on yksinkertainen: etsitään kirjasta sen ydin, testataan sitä tavallista suomalaista arkea vasten ja muotoillaan siitä yksi käytännössä toimiva ajatus.

Lauri: Tänään haetaan Se yksi ajatus kirjasta: The Righteous Mind, Jonathan Haidt.

Aino: Mä avasin tän vähän semmosella asenteella et tää on taas yks "miks toiset on väärässä" -kirja. Eikä se ollu.

Lauri: Ei. Haidt tulee moraalipsykologian kokeista, joissa ihmiset tuomitsi jonkun asian heti, ja vasta kysyttäessä huomasi, ettei perustelu ollutkaan valmiina.

Aino: Se on aika inhottava lähtökohta kirjalle.

Lauri: On. Ja kirjan lupaus on, että moraaliriitoja voi ymmärtää paremmin, jos ei kohtele toisen perustelua... sen tuomion alkupisteenä.

Aino: Eli jos faktat on jo sanottu kolmeen kertaan eikä mikään liiku, niin ehkä ongelma ei olekaan että toinen ei kuullut faktaa.

Lauri: Vaan että se fakta osuu väärään kohtaan. Tän kanssa tekee mieli olla vähän tavallista varovaisempi.

Aino: No mennään sitten varovasti. Otetaan se väite, tuomio ensin, peruste perään, ja katsotaan kestääkö se siellä missä kukaan ei edes korota ääntä.

Aino: Mä mietin yhtä perunkirjotusta. Rauma, pankin neuvotteluhuone, kahvit, ihan rauhallista. Ja pöydällä on isän vanha sotilaspuukko. Joku ehdottaa et se myydään, ku siitä sais rahaa. Ja Leena, tytär, sanoo: "ei sitä myydä."

Lauri: Heti?

Aino: Ennen ku kukaan ehtii edes ehdottaa hintaa. "Ei sitä myydä." Ja vasta sen jälkeen tulee ne syyt. Et se oli isän. Et ei rahasta oo kyse. Et joku muu vois loukkaantua.

Lauri: Tää on Haidtin elefantti ja ratsastaja aika kiusallisena versiona. Se iso intuitiivinen osa kallistuu ensin... ei myydä. Ja tietoinen järki tulee perässä selittämään, miksi suunta oli oikea.

Aino: Eli sä sanot et ne perustelut on tekosyitä?

Lauri: En. Ja toi on tärkeä ero. Leena voi uskoa niihin täysin. Ne vaan eivät välttämättä ole se kohta, josta kanta syntyi.

Aino: Niin. Huone ehti nähdä järjestyksen. Ensin tuli ei, sitten vasta hinnat, ostajat ja isän tahto.

Lauri: Eli ensimmäinen muoto tästä ajatuksesta on ruma mutta tarkka: päätös tuli ensin, peruste perään.

Aino: Ja tää kirja kestää ton. Nöyryyttävän hyvin.

Aino: Ja tää on se mikä mua noloo. Mä huomaan et mun pää pudistuu jo ennen ku toinen on saanu lauseen loppuun. Ihan fyysisesti.

Lauri: Mm.

Aino: Ja pahin merkki on se et mun perustelut paranee. Mä huomaan et mä keksin yhä parempia syitä, ja just silloin mä en enää tutki yhtään mitään. Mä vaan teen siitä puolustuksesta paremman.

Lauri: Eli mitä siistimmäksi peruste muuttuu, sitä vähemmän se välttämättä enää etsii.

Aino: Niin. Ja mä luulin koko ajan et mä mietin.

Lauri: Mut tähän asti tää selittää vaan miksi ihminen päätyy johonkin. Se ei vielä auta yhtään, kun ollaan eri mieltä.

Aino: Jos ajatus on nyt, että päätös tuli ensin ja peruste perään, niin otetaan tilanne missä perusteet on ihan hyviä, eikä mikään silti liiku. Hanna. Illallinen, viis ihmistä pöydän ääressä. Hanna kertoo et se jättää vakkarin ja lähtee tekee keramiikkaa täyspäiväsesti.

Lauri: Keramiikkaa. No, ainakin tässä on suomalainen tapa tehdä moraalinen kriisi: syödään hiljaa ja kysytään YEL-maksuista.

Aino: Kaikki välittää Hannasta, eli kaikki alkaa auttaa. Paljonko se ansaitsee, mikä on riski, mitä laina maksaa, mitä jos selkä menee.

Lauri: Ja Hanna ei liiku.

Aino: Ei. Mitä parempia laskelmat oli, sitä tiukemmin se istu siinä. Ja jossain kohtaa käy ilmi, että Hanna ei halua olla enää se ihminen joka aina valitsee turvallisen. Sen isä oli ollut sellainen koko ikänsä.

Lauri: Okei. Eli luvut osuivat siihen näkyvään perusteluun, mutta eivät siihen mitä päätös suojeli.

Aino: Niin mä tän kirjan kanssa ajattelen. Haidt sanoisi, että moraalinen järkeily on usein sosiaalista. Se on puhetta toisille, ei pelkkää yksityistä päättelyä.

Lauri: Eli faktat voi olla oikeita ja silti tehottomia.

Aino: Niin, jos ne eivät kosketa sitä kohtaa, johon ihminen on jo sitoutunut.

Lauri: Tässä mua alkaa epäilyttää. Eikö toi ole vaan kohtelias tapa väistää? Että lakataan sanomasta hankala fakta ja kysytään lapsuudesta.

Aino: Ei, jos se tehdään oikeasti. Se ei tarkoita että luvuista luovutaan. Se tarkoittaa, että ennen kuin luvut voivat tehdä mitään, pitää tajuta miksi ne tuntuvat hyökkäykseltä.

Lauri: Mut jos Hanna lähtee silti?

Aino: Sitten hän lähtee. Kirja ei lupaa, että sä voitat. Mutta siinä illassa ensimmäinen liikahdus tuli vasta, kun joku kysyi siitä isästä. Silloin Hanna itse sanoi: "okei, mä en ehkä ajatellut eläkettä ollenkaan." Se kohta ei tullut numeroista.

Lauri: Mä haluan pitää tästä kiinni hetken. Jos mä olen se pöydässä oleva ihminen, joka näkee riskin, niin mun tehtävä ei voi olla vaan ymmärtää Hannaa. Jonkun pitää yhä sanoa... että tässä voi käydä huonosti.

Aino: Totta. Ja siksi "puhu elefantille" kuulostaa helposti liian pehmeältä. Mutta mä en kuule Haidtia niin, että faktoista luovutaan. Mä kuulen sen niin, että fakta tarvitsee kohteen. Muuten se vain lisää puolustusta.

Lauri: Mä en osta sitä ihan vielä. Jos mä sanon "mieti eläkettä", se ei ole vain väärään kohtaan osuva fakta. Se voi olla se ystävällisin asia siinä pöydässä.

Aino: On. Ja jos sen jättää sanomatta, se on pelkuruutta. Mä yritän sanoa vaan... no, ei.

Lauri: Ei kun juuri toi mua häiritsee. Tää voi muuttua tavaksi olla sanomatta mitään hankalaa.

Aino: Niin. Siksi en halua siitä pehmeää sääntöä. Ehkä kyse ei ole siitä, sanotaanko fakta, vaan missä järjestyksessä se voi tulla kuulluksi.

Lauri: Eli onko tää enemmän... ei ehkä empatiasääntö, vaan järjestyskysymys?

Aino: Niin. Ensin se, mitä ihminen suojelee. Sitten se, mitä faktat tarkoittavat sille.

Lauri: Tää siirtää ajatusta. Se ei voi enää olla pelkkä "päätös ensin, peruste perään". Sen pitää sanoa jotain siitä, miksi peruste ei liiku.

Aino: Joo. Faktat voivat auttaa, mutta vasta kun ne osuvat siihen kohtaan, joka on jo varjeltavana.

Lauri: Ja toi kantaa vielä Rauman huoneen. Leenan "ei" tuli ensin, koska puukko ei ollut vain esine. Se oli jo jotain muuta.

Aino: Tiätsä mikä tässä on hauskaa. Suomessa tää näkyy ihan erityisellä tavalla. Ku tulee vaikee aihe, niin joku alkaa suoristaa niitä papereita siinä pöydällä. Ihan suoraks pinoks.

Lauri: Tai sanoo "ihan vain täsmennyksenä". Ja se täsmennys on yleensä jo vähän ladattu.

Aino: Mmm. Se pieni paperipino on joskus koko keskustelu.

Lauri: Jos ajatus on nyt se, että peruste ei liiku ennen kuin näkee mitä se suojelee, niin mitä tapahtuu kun kyse ei ole yhdestä Hannasta vaan porukasta?

Aino: Loviisan vapaapalokunta. Uus jäsen, nuori, kysyy harjoituksen jälkeen et missä se toinen poistumistie on. Ihan käytännön kysymys. Turvallisuus. Ja vanhempi jäsen naurahtaa ja sanoo: "näin meil on aina tehty."

Lauri: Ja se nuori tajuaa, että se kysyi poistumistiestä mutta tuli kuulluksi epälojaalina.

Aino: Niin. Ei typeränä. Epälojaalina.

Lauri: Tässä Haidt on hyödyllinen, koska se sanoo: moraali sitoo ja sokaisee. Sama yhteinen tapa, joka tekee porukasta luotettavan, voi tehdä uudesta kysymyksestä... loukkauksen.

Aino: Ja vaarallinen, koska nyt joku voi sanoa: ymmärretään heidän perinnettään. Ja sitten se puuttuva poistumistie jää edelleen puuttumaan.

Lauri: Just. Tässä kirja näyttää hetken siltä, että se pehmentää väärän asian.

Aino: Mä näen ton. Siis sen hallin. Märät haalarit, joku letku lattialla, kaikki tietää kuka on ollut mukana kolkyt vuotta.

Lauri: Entä jos kyse ei ole pyhästä lojaaliudesta vaan kasvojen suojelusta? Tai vallasta? Vanhemmat jäsenet eivät halua myöntää, että nuori huomasi oikean vaaran.

Aino: Se voi olla sitä. Ja silloin kirja ei saa muuttua selityskoneeksi, joka tekee vallasta kauniimpaa kuin se on.

Lauri: Hyvä. Koska mä en oo silti varma, onko se aina moraalia. Joskus se on vain mukavuudenhalua, joka on oppinut kuulostamaan moraalilta.

Aino: Ei tarviikaan olla varma. Tai siis... tuo epäilys pitää jäädä siihen. Kysymys ei sano "kunnioita tätä". Se kysyy, mitä perustelu suojelee.

Lauri: Ja sen jälkeen sä voit arvioida, onko se suojelemisen arvoista.

Aino: Tai mitä se samalla peittää.

Lauri: Tämä on se kohta missä kirja mun mielestä ehkä pitää. Ei siksi, että se vapauttaa vastuusta, vaan koska ilman tätä sä vastaat pelkkään lauseeseen. Ja se ihminen tai porukka suojelee jotain muuta.

Aino: Älä ammu.

Lauri: Niin. Huono verbi. Sanotaan: sä vastaat näkyvään perusteluun, vaikka moraalinen kiinnitys on muualla.

Aino: Parempi. Mutta mä en vieläkään antaisi tän ratkaista sitä, onko kyse pyhästä vai vallasta.

Lauri: En minäkään. Se jää auki.

Aino: Hyvä.

Lauri: Eli tämä ajatus on nyt: kun joku on liian nopeasti oikeassa, itse tai porukka, perustelu suojelee jotakin, ja se pitää nähdä ennen kuin sitä yrittää voittaa.

Aino: Mutta nähdä ei ole sama kuin hyväksyä.

Lauri: Ei. Se on ehkä tärkein rajaus.

Aino: Okei. Mikä on se yksi ajatus? Meillä on se, mutta se on vielä liian iso.

Lauri: Mun versio on: "Kun olet liian nopeasti oikeassa, perustelun takana on jotain mitä suojelet, ja se pitää nähdä ennen kuin yrität voittaa."

Aino: Liian pitkä. Siinä on koko kirja. Se ei jää päähän.

Lauri: Niin. Ja se kuulostaa vähän siltä, että nyt tehdään parempi keskustelutapa.

Aino: Se on kysymys, ei tapa. Se kysymys jonka sä esität itsellesi, kun oma oikeassa oleminen tulee liian valmiina.

Lauri: "Kun olet liian nopeasti oikeassa, kysy mitä se peruste suojelee."

Aino: Joo. Ja hyvä että se kysyy multa, ei toiselta.

Lauri: Se valta-juttu jäi silti auki. Onko se pyhää vai valtaa.

Aino: Jäi. Tämä ei ratkaise sitä. Se estää ohittamasta sitä.

Lauri: Viedään se yhteen tilanteeseen.

Aino: Se yksi ajatus itsensä tuntemiseen ja ihmissuhteisiin, kirjasta The Righteous Mind on:

Aino: Kun olet liian nopeasti oikeassa, kysy mitä se peruste suojelee.

Lauri: mm.

Lauri: Sunnuntai-ilta kotona. Teini kysyy, pääseekö se festareille kavereiden kanssa. Ja aikuisen "ei" tulee ennen kuin kysymys on edes kokonaan valmis.

Aino: Ja heti perään tulee ne hyvät syyt. Liian kaukana. Liian kallista. Liian nuoria.

Lauri: Ne voivat olla oikeita. Mutta se nopeus kertoo, että jotain on jo suojattu ennen perustelua.

Aino: [tajuten] Silloin kysymys ei ole vielä teinille. Se on itselle: suojeleeko tämä ei todellista riskiä vai sitä omaa pelkoa, että jotain sattuu eikä mä ole siellä.

Lauri: Ja vastaus voi silti olla ei. Mutta se ei ei enää esiinny pelkkänä laskelmana, jos se oikeasti on pelkoa ja vastuuta.

Aino: Nähdä mitä suojelet ei ole sama kuin antaa periksi.

Lauri: Kun olet liian nopeasti oikeassa, kysy mitä se peruste suojelee. Siinä oli se yksi ajatus.

Aino: Mä näen vielä sen puukon siinä pankin pöydällä. Kaikki kohteliaita, kahvi jäähtyy, ja silti järjestys näkyy.

Lauri: "Ei myydä" ehti ensin.

Aino: Niin. Se on aika nöyryyttävä kellonaika omassa päässä.

Lauri: Hyvä niin. Vähän.

Aino: Jos tää jakso osui, tilaus, jako tai arvio auttaa muita löytämään Se yksi ajatus -podcastin.

Lauri: Kuullaan.