Nexus: A Brief History of Information Networks (Yuval Noah Harari): Kun korjaus näyttää häiriöltä

Aino: Kangasala, Ruutanan koulu. Eteisen ilmotustaululla on monistettu lappu. Ei mitään virallista logoo, mut se on tulostettu, se on teipattu suoraan seinään, ja siin lukee et alueella on liikkunut valkonen pakettiauto joka on yrittänyt houkutella lapsia kyytiin.

Lauri: Ai tämmönen.

Aino: Ja se leviää. Wilma-viesti, vanhempien ryhmächat, kaks päivää ja koko lähiö tietää sen valkosen pakun. Viikon päästä selviää et se valkonen paku oli talon oman huoltomiehen. Yks vanhempi selvittää sen ja laittaa siitä viestin siihen samaan ryhmään.

Lauri: Ja?

Aino: Tämä on Se yksi ajatus podcast. Minä olen Aino.

Lauri: Ja minä Lauri.

Aino: Idea on yksinkertainen: etsitään kirjasta sen ydin, testataan sitä tavallista suomalaista arkea vasten ja muotoillaan siitä yksi käytännössä toimiva ajatus.

Lauri: Tänään haetaan Se yksi ajatus kirjasta: Nexus, Yuval Noah Harari.

Aino: Mä avaan heti kortit. Mä aloitin tän vähän nyrpeenä.

Lauri: Miten niin.

Aino: No koska mä ajattelin et tää on taas se iso Harari. Kivikaudesta tekoälyyn, ihmiskunnan kohtalo, kaikki. Semmonen kirja mikä selittää mulle koko maailman ja mä tunnen itteni pieneks sen äärellä.

Lauri: Ja?

Aino: Ja sit se tippuiki johonki ihan pieneen. Mä huomasin miettiväni verolappuja ja sairaalan ilmotuksia. Se ei ollutkaan se mitä mä pelkäsin.

Lauri: Se on kiinnostavaa just siks et Harari on historioitsija. Hän ei kato tietoa insinöörinä, siis että miten data liikkuu putkessa.

Aino: Eli ei pelkkää dataa putkessa.

Lauri: Niin. Hän kysyy mikä saa vieraat ihmiset toimimaan yhdessä. Ja se vastaus on aika hurja: yhteiset tarinat. Raha, laki, valtio.

Aino: Eli asiat jotka ei ole totta siinä mielessä ku kivi on totta.

Lauri: Mut jotka toimii koska kaikki käyttäytyy niiden mukaan.

Lauri: Jäikö sulle joku kohta päähän?

Aino: Jäi yks ajatus mikä ärsytti mua just siks et se oli niin oikea. Että me luullaan et enemmän tietoa tekee meistä viisaampia. Ja Harari sanoo et ei, historia ei näytä sitä ollenkaan. Enemmän tietoa voi tehdä yhteisestä harhasta vaan tehokkaamman.

Lauri: Niin. Se on epämukava kohta.

Lauri: Mut se mitä kirja tarjoo tilalle, se on melkein liian siisti. Harari sanoo: älä kysy kuinka paljon tietoa on liikkeellä. Kysy toimiiko verkostossa itsekorjaus.

Aino: Itsekorjaus.

Lauri: Eli huomaako järjestelmä koskaan olevansa väärässä, ja pystyykö se korjaamaan suuntaa.

Aino: Odota. Eli jos mä ymmärrän oikein, niin mä lakkaan tuijottamasta sitä onko joku yksittäinen juttu totta vai valetta, ja alan kattoo isompaa. Että jos tää järjestelmä on väärässä, huomaako se sen ite ja korjaako se ittensä.

Lauri: Just noin. Luotettavuus näkyy siinä korjauskyvyssä.

Aino: Ja tolle on kirjassa nimikin.

Lauri: Pari. Se ensimmäinen harha, että enemmän tieto vie totuuteen, Harari kutsuu sitä naiiviks käsitykseks tiedosta. Se olettaa et tieto on lähtökohtasesti... todellisuuden kuvaamista.

Aino: Ja se ei sun mielestä pidä.

Lauri: Ei kirjan mielestä. Tieto on yhtä usein järjestyksen ja lojaaliuden väline. Se pitää porukan kasassa. Ei välttämättä oikeessa.

Aino: Okei. Anna mun sulattaa toi hetki. Naiivi käsitys on siis se, että jos vaan saadaan tarpeeks faktaa pöytään, niin ihmiset päätyy oikeeseen.

Lauri: Ja Harari sanoo et faktan määrä ei tee sitä. Siks se toinen käsite on tärkeä. Ne itsekorjaavat mekanismit. Self-correcting mechanisms.

Aino: Eli joku jolla on lupa sanoa pomolle että sä olit väärässä.

Lauri: Ja joka ei siitä sanomisesta joudu ongelmiin.

Aino: Mä nappaan tosta jo yhden konkreettisen. Jos tää lupaus pitää, niin sit ku kotiin tulee virallinen kirje, vaikka verottajalta, mä en jää laskemaan sitä summaa uudestaan. Mä luotan siihen. Koska mä luotan et systeemi korjaa ittensä jos se on väärässä.

Lauri: Niin. Ja siin on jo se jännite. Sä et laske sitä summaa ite uudestaan. Kukaan meistä ei laske.

Aino: Ja mä toivon et tästä jää käteen jotain semmosta mikä kestää. Koska mä oon vähän varautunut. Mä pelkään et tää menee siihen että älä usko mitään, tarkista kaikki. Se ois väsyttävä ja väärä jakso.

Lauri: No katotaan pitääkö se. Otetaan se korjauskyky pohjaks. Mut mennään heti pois putkesta ja kirjeestä, sinne mihin tieto oikeesti liikkuu. Koulun eteiseen.

Aino: Kangasala, Ruutanan koulu. Eteisen ilmotustaululla on monistettu lappu. Ei mitään virallista logoo, mut se on tulostettu, se on teipattu suoraan seinään, ja siin lukee et alueella on liikkunut valkonen pakettiauto joka on yrittänyt houkutella lapsia kyytiin.

Lauri: Ai tämmönen.

Aino: Ja se leviää. Wilma-viesti, vanhempien ryhmächat, kaks päivää ja koko lähiö tietää sen valkosen pakun.

Lauri: Okei. Ja tässä kirja sanois mitä.

Aino: No tää on just se mitä Harari tarkottaa. Me luullaan et toi lappu on tietoa. Että se kertoo jotain todellisuudesta. Mut se ei oikeestaan lisää yhtään tietoa. Kukaan ei tiedä yhtään enempää siitä pakusta ku eilen. Se mitä se lappu tekee, se järjestää pelon. Se antaa sille virallisen näkösen muodon ja jakelureitin.

Lauri: Mä en oo ihan varma.

Aino: Miks et.

Lauri: Koska. Entä jos toi ei oo mikään verkoston vika ollenkaan. Entä jos se on vaan ihan järkevää. Vanhemmat suojelee lapsia. Ne haluaa toimia nopeesti. Parempi et sata perhettä on vähän turhaan varovaisia ku et yks lapsi menee siihen kyytiin.

Aino: On. Sitähän se on. Se just tekee tästä vaikeen.

Lauri: Niin mun mielestä sä ylitulkitset. Toi ei oo harha. Toi on porukka joka pitää huolta. Sä teet siitä ongelman ku se ei oo ongelma.

Aino: Okei. Mut aja se loppuun. Viikon päästä selviää et se valkonen paku oli talon oman huoltomiehen. Se kysyi vaan tietä. Yks vanhempi sen selvittää ja laittaa siitä viestin siihen samaan ryhmään.

Lauri: Ja?

Aino: Ja se viesti ei liiku mihinkään. Se saa kaks peukkua. Se pelko levis kahdessa päivässä koko lähiöön, ja se oikaisu jää siihen kolmanneks viestiks jota kukaan ei skrollaa.

Lauri: Aa.

Aino: Mun ongelma ei ole siinä että porukka suojeli lapsia. Se on hyvä juttu. Mut pelko levis helposti ja korjaus ei.

Lauri: Mä kuulen ton, mut mä en vieläkään haluu tehdä siitä liian kylmää. Jos mun lapsen koululla tulis toi lappu, mä varmaan jakaisin sen. Ihan varmasti jakaisin.

Aino: Niin mäkin.

Lauri: Niin. Ja sit me oltais osa sitä samaa juttua.

Aino: Just.

Lauri: Okei, mutta mä en luovuta siitä huolenpidosta. Se ei todista mitään, mutta se tekee jotain. Se sitoo porukan.

Aino: Ja se sitoo nopeesti. Se on melkein se koko juttu. Yhteinen tieto ehtii yhdistää meidät ennen ku se ehtii korjata itseään.

Lauri: Onks se jotenkin näin, että yhteinen tieto yhdistää nopeemmin ku korjaa?

Aino: Joo. Tai ainakin se on nyt se vaarallinen versio siitä.

Lauri: Sanotaan se noin. Tämän jakson ajatus on nyt: yhteinen tieto yhdistää nopeammin kuin korjaa.

Aino: Tuo on vähän liian siisti jo.

Lauri: On. Mutta pidetään se hetki. Sitä vastaan voi vielä lyödä.

Aino: No lyö.

Lauri: Otetaan se ajatus mukaan. Yhteinen tieto yhdistää nopeammin kuin korjaa. Mut nyt mä haluun kääntää sen. Koska sun esimerkissä korjaus jäi jalkoihin vahingossa. Kukaan ei estäny sitä. Mennään paikkaan missä korjaus on ihan sisäänrakennettu.

Aino: Missä.

Lauri: Yövuoro. Vaasan keskussairaala. Kello on kolme kaksitoista.

Aino: Okei.

Lauri: Hoitaja, sanotaan Kaisa, huomaa et yks lääkeannos oli menossa väärin. Se oli vähällä mennä potilaalle. Ei mennyt. Kaisa huomas. Ja nyt on olemassa järjestelmä just tätä varten. HaiPro. Poikkeamailmoitus. Sä kirjaat sen läheltä piti tilanteen.

Aino: Joo, mä tiiän ton lomakkeen.

Lauri: Tää on kirjan lupaus ihan puhtaana. Tää on itsekorjaava mekanismi, self-correcting mechanism, ihan käsin kosketeltavana.

Aino: Paperilla se näyttää jopa helpolta.

Lauri: Niin näyttää. Verkosto rakentaa ittelleen kanavan jolla se saa ittensä kiinni virheestä ennen ku se tappaa jonkun. Tää on tasan se mitä Harari sanoo et pitää olla.

Aino: Joo. Mut oo hetki siinä hetkessä. Se lomake on auki. Kello on kolme yöllä. Ja kursori vilkkuu siinä kohdassa missä oma pieni varotus muuttuu osaston luvuksi.

Lauri: Miks toi kuulostaa noin pahalta.

Aino: Koska sä tiedät mitä siitä tulee. Se ei jää sun ja potilaan väliin. Aamuvuoron vastaava kattoo sitä. Se menee osaston lukuihin. Ja yhtäkkiä se sun pieni yön varotus, joka esti vahingon, se näyttää tilastossa siltä et tällä osastolla sattuu paljon. Se näyttää huonolta osastolta.

Lauri: Niin.

Lauri: Mut tää on just se kohta missä kirja pitää. Ja pitää lujempaa ku sä luulet. Koska aatellaan se osasto missä HaiPro-ilmotuksia ei tuu yhtään. Se näyttää tilastossa täydelliseltä. Nolla poikkeamaa.

Aino: Ja se on se pelottava osasto.

Lauri: Se on se pelottava osasto. Koska siellä ei ilmoteta. Virheet ei oo hävinny sieltä. Ne on vaan menny piiloon. Se osasto jolla on paljon ilmotuksia, se voi olla terveempi.

Aino: Okei, mut nyt sä sanot sen niin siististi. Terve osasto. Kaisalle kolmelta yöllä se ei tunnu siltä et se on terveyden merkki. Se tuntuu siltä et se tekee omasta työvuorosta huonon.

Lauri: [epäröiden] Niin. Ja siin on se mitä mä en tajunnu ekalta lukukerralta. Harari sanoo et rakenna itsekorjaavat mekanismit. Se on oikein. Mut ei riitä et sä rakennat sen lomakkeen. Se lomake on ollu olemassa vuosia. Se on siitä mitä sille ihmiselle tapahtuu... joka sen täyttää.

Aino: Vaan siitä uskaltaaks sitä käyttää.

Lauri: Vaan siitä mitä sille ihmiselle tapahtuu joka sen täyttää. Korjaus on olemassa paperilla. Mut se elää vaan jos sen tekeminen ei tee susta sitä ongelmaa.

Aino: Eli se ajatus ei voi enää olla vaan et yhteinen tieto yhdistää nopeemmin ku korjaa. Nyt siihen tulee se toinen puoli. Se korjaus, siis se hyvä, se terveen merkki, se näyttää just sillä hetkellä virheeltä.

Lauri: Sano se uudestaan.

Aino: Terveessä verkostossa korjaus näyttää hetkessä nololta. Ja siks porukka vetää sitä vastaan.

Lauri: Joo. Ja kantaako se vielä sen koulun lapun. Koska se oli eri juttu.

Aino: Kantaa. Koska siellä se oikaisu jäi jalkoihin vahingossa. Tässä se oikaisu tehdään aktiivisesti vaikeeks. Mut sama asia. Korjaus häviää helposti. Joko se ei liiku, tai se maksaa sille joka sen tekee.

Lauri: Toi on... joo.

Aino: [tajuten] Ja mä myönnän et mä tunnistan sen Kaisan kohdan liian hyvin. Sen impulssin et sä haluat sekä sen korjauksen että sen siistin luvun yhtä aikaa. Että virhe korjaantuu mut kukaan ei nää et se oli sun. Me tehään just noin.

Lauri: Niin.

Aino: Tästä tuli muuten mieleen ihan eri juttu.

Lauri: Mikä.

Aino: Yhteisellä levyasemalla on kansio nimeltä lopullinen kaksi.

Lauri: Pori. Työllisyyspalvelut. Joonas istuu virkailijan pöydän ääressä. Virkailija katsoo ruutua. Ja siel ruudulla on jo valmis ehdotus. Järjestelmä on kattonu Joonaksen taustan ja ehdottaa hoiva-alan koulutuspolkua.

Aino: Ai nyt mennään sinne.

Lauri: Joo. Koska tässä ihminen on pöydän ääressä, mutta teksti on jo ehtinyt ennen häntä.

Aino: Ja virkailija sanoo mitä.

Lauri: Virkailija sanoo ihan rehellisesti et mä katson tän kyl viel ite läpi. Ja tarkottaa sitä. Mut se valmis teksti on jo siinä. Se odottaa siinä laatikossa.

Aino: Ja se muuttaa sen keskustelun.

Lauri: Se muuttaa sen. Ku siin lukee valmiiks hoiva-ala, niin koko juttu on nyt joko et Joonas suostuu siihen tai vastustaa sitä. Se ei enää oo auki kysymys et mitä Joonas oikeesti haluu. Se on jo ehdotus jota vastaan pitää argumentoida.

Aino: Mä nään ton ruudun liian hyvin. Se sininen laatikko, missä on valmiiks lause.

Lauri: Tää on se mitä Harari kutsuu vieraaks älyks. Alien intelligence. Ei siks et se ois paha tai tietonen. Vaan siks et se ei aattele niinku ihminen, mut se silti vaikuttaa ihmisten päätöksiin.

Aino: Se työntää Joonasta lokeroon.

Lauri: Niin. Koska sen näkösii on ollu ennenki.

Aino: Ja nyt kysy se korjaus. Kuka tän korjaa.

Lauri: Niin. Kenen luvut menee huonoks jos tää menee pieleen. Kaisan tapauksessa se oli selvää, tai ainakin selvemmältä se tuntui. Tässä. Kuka on väärässä jos Joonas laitetaan väärään koulutukseen.

Aino: Ei kukaan. Virkailija sanoo et kone ehdotti. Kone ei sano mitään koska kone ei ole kukaan. Ja Joonas ei tiedä et olis pitäny sanoa vastaan, koska hälle se näytti jo valmiilta päätökseltä.

Lauri: Ja tää on kirjan yks ohje aika suoraan. Älä anna semmosen järjestelmän jonka sisään sä et nää tehdä peruuttamatonta päätöstä ilman et joku ihminen on siitä vastuussa.

Aino: Tää on vähän raskas lause.

Lauri: On. Lyhyemmin: jos ehdotus voi muuttaa ihmisen suunnan, jonkun pitää pystyä vastaamaan siitä.

Aino: Tässä tulee mieleen se Seeing Like A State -nyökkäys. Sama rekisteri, eri kirja. Hallinnollinen pelkistys saa auttaa vaan jos todellisuus pääsee vastaamaan takaisin.

Lauri: Eli jos Joonas pääsee sanomaan et ei, mä en oo tää.

Aino: Ja jos se lause oikeesti muuttaa jotain. Ei vaan katoa merkintänä kommenttikenttään.

Lauri: Niin. Tässä vastaan sanominen tulee vaikeeks, koska sitä tekstiä vastaan pitää olla eri mieltä ku se on jo kirjotettu.

Aino: Eli tämä ajatus tarvii viel yhen palan. Ei riitä et korjaus näyttää nololta. On tullu vielä pahempi tilanne: kun tieto tulee valmiina, niin ei oo enää selvää kelle se korjaus edes kuuluu.

Lauri: Korjaus tarvitsee jonkun, joka voi ottaa sen vastaan. Valmis teksti voi tehdä sen vastaanottajan epäselväksi.

Aino: Odota. Nyt jos palataan siihen luottamukseen. Mä en voi yksin tarkistaa verottajaa, sairaalaa, koulua, työllisyyspalvelua, kaikkea. Se on mahdoton ajatus.

Lauri: Joo. Yksilöllinen epäluulo ei korvaa verkoston korjauskykyä.

Aino: Mut sokea luottamus taas tekee korjauksesta hirveen kallista, koska se tuntuu yhteisen järjestyksen rikkomiselta.

Lauri: Tuossa se on. Kaikissa kolmessa on sama hetki. Koulun lappu. HaiPro. Porin ruutu. Tieto näyttää valmiilta ja yhteiseltä. Ja just siinä kohtaa pitäis päättää, saako se sotkeutua todellisuuteen vielä.

Aino: Tai saako todellisuus sotkea sen.

Lauri: Niin. Se on parempi.

Aino: Se ei ratkaise kaikkea. Mä luotan yhä siihen verottajan kirjeeseen enkä laske sitä ite.

Lauri: Ei pidäkään. Tää ei voi olla se yksin kaiken tarkistava ihminen. Se ois väärä ajatus.

Aino: Mut jos tieto näyttää niin siistiltä, ettei sitä haluais rikkoa korjauksella, niin siinä kohtaa mä alan kuulla hälytyksen.

Lauri: Tämän jakson ajatus on siis tässä muodossa vielä vähän ruma: kun tieto näyttää liian siistiltä, pitää katsoa saako sitä vielä sotkea.

Aino: Okei. Mikä on se yksi ajatus?

Lauri: Meillä on toi luonnos: kun tieto näyttää liian siistiltä, pitää katsoa saako sitä vielä sotkea.

Aino: Liian pitkä. Ja toi "katsoa" kuulostaa siltä et mä avaan jonkun tarkistuslistan.

Lauri: Niin. Entä: siisti tieto ei ole vielä luotettavaa, jos sitä ei saa sotkea.

Aino: Se on lähempänä, mut se kuulostaa vähän julisteelta valvontaviranomaisen seinällä.

Lauri: Reilu.

Aino: Siin pitää kuulua se yhteinen puoli. Että tieto on meidän, se pitää porukkaa kasassa, ja siksi sitä on vaikea sotkea.

Lauri: Yhteinen tieto kestää vain, jos sitä saa sotkea.

Aino: Tuo jää. Se ei ole kaunis sillä tavalla. Hyvä.

Lauri: Se on vähän karhea.

Aino: Sen pitääkin olla.

Lauri: Viedään se yhteen tilanteeseen.

Lauri: Se yksi ajatus päätöksiin kirjasta Nexus on: Yhteinen tieto kestää vain, jos sitä saa sotkea.

Aino: Niin.

Aino: Ajattele ihan tavallinen syyskokous. Joku pieni yhdistys. Vaikka lasten jalkapallojoukkueen tukiporukka. Rahastonhoitaja on tehny tilinpäätöksen, se on tulostettu, se kiertää pöydän ympäri. Kaikki nyökkää. Se näyttää valmiilta. Se näyttää siistiltä.

Lauri: Ja se on se kohta.

Aino: Yks tyyppi, sanotaan Petteri, huomaa et yks summa ei täsmää. Ihan pieni. Ja siin on se puol sekuntii missä koko pöytä vois kääntyä. Nyt Petteri taas.

Lauri: Se puol sekuntii on koko juttu.

Aino: Ja Petteri sanoo sen silti. Toi luku ei mun mielestä täsmää. Rahastonhoitaja kattoo, ja sanoo vaan, aa, joo, tos on virhe, korjataan. Ja se on siinä. Ei mitään. Kukaan ei muista sitä ens viikolla.

Lauri: Mut se toinen kokous. Se missä Petteri ei sanonu mitään. Se luku jää sinne. Ja seuraavas kokoukses se on jo vanha totuus jota kukaan ei enää avaa.

Aino: Niin. Se ero on se puol sekuntii. Ja se et Petteristä ei tullu ongelmaa.

Lauri: Yhteinen tieto kestää vain, jos sitä saa sotkea. Siinä oli se yksi ajatus.

Aino: Mä jäin siihen Petterin puol sekuntiin. Se ei oo mikään sankarikohta. Se on vaan noloa pöydän ääressä olemista.

Lauri: Ja silti just siinä näkyy, onko luottamus oikeesti vahvaa vai vaan siistiä.

Aino: Mä en kyl lähe tästä pelkäämään sitä kirjeitä postiluukusta. Mutta ehkä mä annan pienelle korjaukselle vähän enemmän tilaa ennen ku ärsyynnyn siitä.

Lauri: Se on aika hyvä tiistain alku. Epämukava luottamus.

Aino: Jos tää osui, tilaus, jako tai arvio auttaa muita löytämään Se yksi ajatus -podcastin.

Lauri: Kuullaan.