Antifragile (Nassim Nicholas Taleb): Se vesipullo saa jäädä pöydälle

Aino: Jos sä seisot siinä ikkunan edessä Riikan kanssa, kun se ottaa sen yhden viherkasvin pois siitä konkurssilapun vierestä, niin sanotsä sille ääneen et "hyvä uutinen, katu oppi"?

Lauri: ...En.

Aino: Se avain sen kädessä ei avaa enää mitään. Ja samassa kuvassa, samaan aikaan, se katu tuli paremmaks. Molemmat on totta yhtä aikaa.

Lauri: Mä yritän puolustaa sitä jotenkin, että oppiminen ei tarkoita hyvää. Mut kun sen sanoo ääneen, se kuulostaa...

Aino: Tämä on Se yksi ajatus podcast. Minä olen Aino.

Lauri: Ja minä Lauri.

Aino: Idea on yksinkertainen: etsitään kirjasta sen ydin, testataan sitä tavallista suomalaista arkea vasten ja muotoillaan siitä yksi käytännössä toimiva ajatus.

Lauri: Tänään haetaan Se yksi ajatus kirjasta: Antifragile, Nassim Nicholas Taleb.

Aino: Mä luin tän vähän oudolla fiiliksellä. Ei sillä että se ois huono.

Lauri: Vaan?

Aino: Vaan että täällä Suomessa vakaus on niin itsestään selvä hyve, että kun joku alkaa kehua heiluntaa, niin se kuulostaa melkein huonotapaiselta. Niinku joku tulis sanomaan että teidän tylsä turvallinen elämä on itse asiassa vaarallista.

Lauri: Niin. Ja sehän just sanoo niin. Taleb kirjoitti tän entisenä optiotreidaajana ja epävarmuuden tutkijana. Sen työn kautta se näki, että joskus tärkeintä ei oo ennustaa oikein, vaan olla väärässä halvalla ja hyötyä isosti, jos maailma liikkuu odottamatta.

Aino: Okei. Eli ammatti jossa ei tarvii arvata oikein. Mikä siitä jäi sulle päähän?

Lauri: Se ydinväite. Taleb sanoo että epävarmuutta ei tarvii pelkästään sietää. Sitä voi käyttää. Jos ihminen tai järjestelmä rakentaa altistumansa oikein, niin pienet virheet ja shokit voi tehdä siitä... vahvemman.

Aino: Eli jos mä ymmärrän oikein: ei vaan kestä myrskyä vahingoittumatta, vaan tulee siitä jotenkin paremmaks?

Lauri: Just niin. Se on sen koko juttu.

Aino: Ja jos toi pitää, niin se sunnuntai-ilta kun sä mietit pitäskö pysyä siinä yhdessä varmassa hommassa, niin sun ei tarviiskaan tietää tuleeko muutos. Riittäis et selviät siitä halvalla, jos oot väärässä.

Lauri: Niin. Sun ei tartte arvata oikein.

Aino: Mä toivon lähinnä, ettei tästä tuu mitään "ota enemmän riskejä" -jaksoa.

Lauri: Ei pitäis tulla. Mun mielestä paras paikka katsoa tota ei oo myrsky. Se on omenapuu.

Aino: Totta kai se on omenapuu.

Lauri: Otetaan yks tyyppi. Hallayö, omakotialue, touko-kesäkuun vaihde. Kirja sanoo että epävarmuus voi olla hyödyks. Katsotaan miten. Kerro se piha.

Aino: Okei. Eli se naapuruston ryhmächatti täyttyy heti aamulla. Joku laittaa kuvan mustuneista kukista. Kaikki on samaa mieltä: tänä vuonna ei tuu yhtään omenaa, harmi, no ens vuonna. Ja sit siellä on se yks, sanotaan Olli, joka soittaa sille kylän puristamolle ja varaa syyskuulta ajan. Maksaa varausmaksun. Seittemänkymppiä, ennen ku puussa on ainuttakaan omenaa.

Lauri: Ja chatti vastaa siihen varmaan...

Aino: "Ei tänä vuonna kannata, äläkä haaskaa rahaa."

Lauri: Mun eka reaktio on et toi on vaan kikkailua. Se ottaa riskin, muut ei. Joskus se osuu.

Aino: Ei. Tää on just se mitä mä luulin et kirja tarkottaa, ja nyt mä uskon sen. Olli ei ennusta yhtään mitään. Se ei tiedä satoa muita paremmin. Se osti halvan oikeuden hyötyä siinä tapauksessa että ne kaikki varmat onkin väärässä.

Lauri: Eli jos ei tuu omenoita...

Aino: Se menettää seittemänkympin. Se on koko tappio, etukäteen tiedossa, kestettävä. Jos tuleekin, koska sää kääntyy, niin sillä on ainoo vapaa puristusaika koko kylässä, ja kaikki muut soittaa sille.

Lauri: Se tappio on rajattu. Hyöty ei samalla tavalla.

Aino: Ja se on se kirjan optionality. Sun ei tartte olla oikeessa, sun pitää olla väärässä halvalla.

Lauri: Okei. Mä luulin et tää on nokkeluutta, mut ei oo. Se kestää.

Aino: Onko se siis... älä yritä arvata oikein?

Lauri: Tai vähän rumemmin: tee väärässä olemisesta halpaa.

Aino: Joo. Se on parempi.

Lauri: Mmm. Kuiva, mutta parempi.

Lauri: Jos ajatus on nyt se, ettei tarvitse arvata oikein vaan olla väärässä halvalla, niin pitääkö se yhä, kun siirrytään yhdestä pihasta... kokonaiseen katuun?

Aino: Sano mitä tarkotat.

Lauri: Mä väitän et kirjan vahvin juttu ei oo Olli. Se on tää: kokonaisuus voi tulla paremmaks just siksi että yksittäinen osa kaatuu. Vaasankatu. Lounaspaikat. Kerro se ikkuna.

Aino: Joo. Vaasankadulla on viis lounaspaikkaa pienen matkan päässä. Yks niistä, sanotaan Riikan paikka, ei vaan vedä. Ruoka on ihan ok mut jono on hidas, hinta vähän liian iso, ja se tyhjenee. Jossain vaiheessa ikkunaan tulee se pesänhoitajan lappu. Ja katu oppii. Asiakkaat siirtyy niihin neljään muuhun, ne säätää annoksiaan, yks huomaa et nyt on tilaa nopeelle lounaalle ja alkaa tehdä just sitä.

Lauri: Ja tää on se kirjan kohta minkä takia ihmiset suuttuu sille. Taleb sanoo että ravintola-ala on antifragiili just siksi että yksittäiset ravintolat on hauraita. Ne kokeilee, moni kaatuu, ja se katu kokonaisuutena voi olla parempi kuin yksikään suunnittelija osais... piirtää.

Aino: Okei mut tossa tulee se mihin mä jään kii. Sä sanot et katu oppii. Mut Riikalle se ei oo oppimista. Se on konkurssi. Saaks sä oikeesti kutsua sitä samalla sanalla?

Lauri: Mekanismin tasolla...

Aino: En mä kysy mekanismista. Mä kysyn et jos sä seisot siinä ikkunan edessä Riikan kanssa, kun se ottaa sen yhden viherkasvin pois siitä konkurssilapun vierestä, niin sanotsä sille ääneen et "hyvä uutinen, katu oppi"?

Lauri: ...En.

Aino: [hiljaa] Se avain sen kädessä ei avaa enää mitään. Ja samassa kuvassa, samaan aikaan, se katu tuli paremmaks. Molemmat on totta yhtä aikaa.

Lauri: Mä yritän puolustaa sitä jotenkin, että oppiminen ei tarkoita hyvää. Mut kun sen sanoo ääneen, se kuulostaa...

Aino: Kylmältä.

Lauri: Niin. Ja silti Taleb vastais tähän että systeemi ja sen osa on eri asia. Antifragiili kadulle, hauras yrittäjälle. Se on koko pointti, ettei niitä saa... sekottaa.

Aino: Mut sehän on just se mitä kaikki sekottaa. Kun joku sanoo "markkina oppii", se kuulostaa siltä ku kukaan ei häviäis.

Lauri: Niin. Ja siksi se ajatus ei voi enää olla pelkkä halpa oikeus olla väärässä. Sen pitää kantaa mukana se kysymys, että halpa... kenelle.

Aino: Eli Olli maksoi oman väärässä olemisensa itse.

Lauri: Ja Riikan kohdalla katu saa hyödyn, mutta Riikka kantaa sen tappion, joka ei oo pieni. Tää ei riko kirjaa, mutta se pakottaa lukemaan sen taso kerrallaan.

Aino: Mä tunnistan tän omasta arjesta pienesti. Mulla on ollut sellainen olo, että turvallinen on se missä mikään ei liiku. Ja sit huomaan, että se tarkoittaa välillä vain yhtä työnantajaa, yhtä osaamista, yhtä tapaa hoitaa kaikki. Se näyttää siistiltä, mutta jos se pettää, ei oo yhtään pientä lihasta käytössä.

Lauri: Mmm.

Aino: Sileä elämä jossa ei oo yhtään pientä horjahdusta. Se ei oo aina turva. Se voi olla yks iso horjahdus jota ei oo vielä tullu.

Lauri: ...niin.

Aino: Niin.

Lauri: Tää on muuten vähän se sama mikä jäi käteen siitä Seeing Like a State -jaksosta. Eri kulmasta. Siellä järjestelmä lakkas kuulemasta todellisuutta, ku se siisti kartan liian sileäks.

Aino: Niin. Paine ei katoa, se vaan kasaantuu jonnekin minne sä et nää.

Lauri: Mä mietin kans sitä, että pienet virheet on vähän niinku...

Aino: Hei, ihan sivuun, mä menin kattoo niitä puristamon varaussivuja.

Lauri: Joo?

Aino: Siellä se lomake kysyy heti haluatko pullotarrat omalla logolla ja haluatko mehun pastöroituna. Ihmiseltä jolla ei oo vielä yhtään omenaa puussa.

Lauri: Eli sä voit suunnitella koko mehubrändin ennen hallayötä.

Aino: Just. Optio omenoihin, ja samalla sitouttava tilaus tarroihin joita ei ehkä koskaan tuu.

Lauri: Se on aika suomalainen tapa pilata hyvä optio. Tehdään siitä heti pieni projekti.

Aino: Palaveri.

Lauri: Niin?

Aino: Kunnan tai jonkun ison järjestön kehittämispalaveri. Joku johtoporukasta sanoo: "kokeillaan tätä ketterästi, eihän tää iso juttu oo, otetaan oppii matkalla." Kuulostaa kevyeltä. Ja sit pöydän toisessa päässä ne kolme määräaikaista vilkasee toisiaan, koska ne tietää tasan mihin kalenteriin se ketteryys laskeutuu. Ennakoimattomat työvuorot, viime hetken muutokset. Ja jos kokeilu kaatuu, niin ne on ne joiden pätkä ei jatku.

Lauri: Ja tässä mä alan epäillä koko juttua. Koska eiks tää oo just se mihin antihaurautta käytetään. Joku ylhäällä rakentaa itselleen sen Ollin position, rajattu tappio iso hyöty, ja se rajattu tappio onkin jonkun toisen pätkätyö. "Me opitaan", mut hyöty tulee mulle ja tappio menee sulle.

Aino: Ei. Tai siis kyllä sitä käytetään noin, mutta Taleb itte tappaa ton lukutavan. Sillä on tää käsite, skin in the game. Sä et saa päättää kokeilusta jonka hyödyn sä korjaat mut tappion joku muu kantaa.

Lauri: Mut eihän se estä sitä palaveria tapahtumasta. Siinä tilanteessa kaikki voi silti kuulostaa fiksulta. Ketterä, oppiva, kokeileva. Kukaan ei sano ääneen että "meidän antihauraus ostetaan teidän... yövuoroilla".

Aino: Ei estä. Ja ehkä just siksi se on hyvä testi. Ei kysytä kuulostaako kokeilu modernilta. Kysytään, kuka saa voiton jos se onnistuu ja kuka ottaa osuman jos se epäonnistuu.

Lauri: Eli kirja näkee väärinkäytön, mutta se ei automaattisesti suojaa siltä.

Aino: Ei. Antihauraus ilman skin in the gamea on vaan heilunnan ulkoistamista. Ne näyttää palaverissa ihan samalta.

Lauri: Eli tämän jakson ajatus alkaa olla aika karu: pieni tappio suojaa vain, jos maksaja voi myös voittaa.

Aino: Joo. Siinä on se ero. Sileys joka peittää yhden ison riippuvuuden, ja heilunta jonka joku toinen maksaa. Ne näyttää molemmat ihan järkevältä päätökseltä.

Aino: Sanotaan se nyt niin ku se on.

Lauri: Okei. Mikä on se yksi ajatus?

Lauri: Ollin kohdalla se kuulosti vielä siltä, että tee väärässä olemisesta halpaa. Riikan kohdalla siihen tuli se, että halpa kenelle. Ja nyt maksaja ei oo sivuseikka. Se on koko testi. Mun versio ois silti liian lyhyt: tee väärässä olemisesta halpaa.

Aino: Ei. Toi on totta mut se jättää just sen pois mikä teki tästä jaksosta vaikean. Toi on Olli. Siinä ei oo Riikkaa, eikä niitä määräaikaisia. Se kuulostaa kivalta optiopuheelta, ja sit joku käyttää sitä ihan väärin.

Lauri: Eli sun mielestä ajatuksen pitää pitää se maksaja sisällä.

Aino: On pakko. Muuten tää on just sitä self help -puhetta mitä me ei haluta. Mä sanoisin näin. Pieni tappio on suoja vain, jos sen maksaa se joka voi voittaa.

Lauri: Joo. Toi pysäyttää. Se ei käske ottamaan riskiä. Se kysyy, kenen riskistä puhutaan.

Aino: Ja se jää päähän, koska se on vähän epämukava.

Lauri: Se yks juttu ei tästä silti ratkea. Me ei päästy yksimielisyyteen siitä saaks Riikan konkurssia kutsua oppimiseks. Sä sanoit et ei.

Aino: Enkä muuta mieltä. Katu oppi. Riikka ei. Ne ei oo sama sana.

Lauri: Mä jään silti sille että systeemin tasolla se on oppimista.

Aino: Tiedän. Jätetään se siihen.

Lauri: Otetaan vielä yksi ihan pieni tilanne.

Lauri: Se yksi ajatus päätöksiin kirjasta Antifragile on: Pieni tappio on suoja vain, jos sen maksaa se joka voi voittaa.

Aino: mm.

Aino: [tajuten] Mä näen tän yhdessä aika tylsässä vanhempainyhdistyksen jutussa.

Lauri: Hyvä. Tylsä on lupaava.

Aino: Koulun pihamyyjäiset tulossa. Kaikki katsoo säätiedotusta, joka lupaa poutaa. Halvin päätös on pitää kaikki pihalla eikä varata sisätilaa. Sit joku ehdottaa, että maksetaan seurakuntasalin varaus varalle. Yhdeksänkymppiä. Todennäköisesti turhaan.

Lauri: Ja se kuulostaa heti varovaiselta tädiltä.

Aino: Kuulostaa. Mutta jos paistaa, yhdistys häviää sen yhdeksänkymppiä. Jos sataa, sama yhdistys saa pitää myyjäiset, lapset saa retkirahat ja kukaan ei kanna laatikoita kaatosateessa.

Lauri: Eli maksaja ja mahdollinen hyötyjä on sama porukka. Ei niin, että joku muu maksaa varasuunnitelman ja yhdistys kutsuu sitä ketteryydeksi.

Aino: Niin. Se pieni tappio ei tee niistä rohkeita. Se tekee väärässä olemisesta palautuvaa.

Lauri: Pieni tappio on suoja vain, jos sen maksaa se joka voi voittaa. Siinä oli se yksi ajatus.

Aino: Mä jään siihen Riikan kasviin konkurssilapun vieressä. Se on aika hiljainen kuva viikonlopuksi.

Lauri: Epämukava lupa.

Aino: Jos tää osui, Se yksi ajatus -podcastin tilaaminen, jakaminen tai arvostelu auttaa muita löytämään tän.

Lauri: Kuullaan.