The Psychology of Money (Morgan Housel): Se ilta jota kukaan ei laske kuluksi

Lauri: Aattele Nikoa. Töissä Pasilan Triplassa, lasiseinäinen työtila. Torstai-ilta, kello on jo paljon. Chattiin tulee lisäkeikka, hyvä raha. Ja se perustelee sen itselleen heti: tää on perheen takia. Tällä mä ostan ensi vuonna pidemmän perhevapaan. Mä teen tän nyt, että saan aikaa myöhemmin.

Aino: Mikä tässä on ongelma? Toi on järkevää. Se ostaa tulevaa vapautta.

Lauri: Niin mäkin ensin ajattelin. Mut sit sille tulee puhelimeen video. Kevätjuhlat. Sen lapsi laulaa siellä. Tänään. Just nyt.

Aino: Tämä on Se yksi ajatus podcast. Minä olen Aino.

Lauri: Ja minä Lauri.

Aino: Idea on yksinkertainen: etsitään kirjasta sen ydin, testataan sitä tavallista suomalaista arkea vasten ja muotoillaan siitä yksi käytännössä toimiva ajatus.

Lauri: Tänään haetaan Se yksi ajatus kirjasta: The Psychology of Money, Morgan Housel.

Aino: Mä luin tän vähän vastahakoisesti.

Lauri: Miltä se tuntui?

Aino: Mä oletin et tää on taas joku "älä osta sitä lattea joka aamu" -kirja. Ja sit mua nolotti, koska tää osui paljon hiljaisempaan kohtaan.

Lauri: Housel kirjoittaa tätä pitkän talousjournalistin ja sijoitusmaailman tarkkailijan paikalta. Se on katsonut vuosia, miten ihmiset tekee rahapäätöksiä, jotka näyttää numeroina oudoilta mutta elämäntarinan sisältä ymmärrettäviltä.

Aino: Eli ei sijoitusopas.

Lauri: Ei. Enemmän sellainen kirja joka väittää, että raha ei ole ensisijaisesti sitä mitä sä näytät.

Aino: Vaan?

Lauri: Liikkumavaraa. Sitä että sä voit myöhemmin valita.

Aino: Eli jos tää lupaus pitää, niin se hetki kun sä mietit otatko ison asuntolainan — kysymys ei ookaan "onks tää komea asunto", vaan "kuinka moneks vuodeks tää lukitsee mut".

Lauri: Niin. Just siihen se osuu.

Aino: Mä toivon et tää jää käteen siinä pienessä hetkessä. Sun peukalo avaa verkkopankin appin ennen ku sä oot päättänyt, että haluat nähdä saldon. Se on jo auki. Siinä mä haluaisin, että tää kirja vähän hengittää niskaan.

Lauri: Otetaan se lupaus tosissaan. Mutta suomalaisessa suussa "rikkaus on se mitä et nää" kuulostaa melkein liian tutulta. Älä pröystäile, elä varovasti. Onks tää vaan vanhalle nuukuudelle hieno nimi?

Aino: Mä epäilen just tota.

Lauri: No tähän Housel vastais ekana sillä, että kukaan ei ole hullu. No one's crazy. Ihminen tekee rahapäätöksiä oman historiansa sisältä.

Aino: Anna esimerkki.

Lauri: Okei. Aattele Timoa. Viiskymppinen, istuu Lahden uimahallin kahviossa, lapsen uintivuoro on kohta alkamassa. Verkkopankissa Visa näyttää punaista. Timolla on syvä epäluulo pankkeihin, se ei pidä puskuria tilillä.

Aino: Miksi?

Lauri: Se eli ysärilaman läpi ja näki kun isän firma meni. Ja nyt se ottaa mieluummin uuden kelkan osamaksulla kuin säästää siihen, koska säästäminen ei tunnu sille turvalta. Se tuntuu siltä, että joku vie sen kuitenkin.

Aino: Eli sen käytös on looginen sen omasta historiasta.

Lauri: Just. Sä et voi sanoa, että Timo on vain tyhmä. Se on järkevä siinä maailmassa, jossa se oppi rahan.

Aino: Joo, mä ostan ton ymmärryksen. Mut... odota. Se sama osamaksukelkka — onks tää se, jossa lapsen harrastuskausi jää maksamatta?

Lauri: ...niin. Se uintikausi jää maksamatta, koska uusi kelkka söi sen.

Aino: Eli mä ymmärrän täysin miks Timo on Timo. Mut se ymmärrys ei maksa sen lapsen kautta.

Lauri: Niin.

Aino: Mut ei se vielä riitä.

Lauri: Ei.

Aino: Se selitys on tosi — ja se silti vie liikkumavaraa joltain toiselta.

Lauri: Toi on aika kova ero.

Aino: Oma rahatarina voi olla tosi ja silti laskuttaa vieressä olevaa ihmistä.

Lauri: Eli tämän jakson ajatus syntyy ehkä tästä: rahatarina voi olla tosi ja silti viedä valinnanvaraa.

Aino: Joo. Se ei ole vielä kovin kaunis, mut se tuntuu oikealta.

Aino: Mä huomaan teen tota itse pienemmässä muodossa. Mä en kerta kaikkiaan kerro mitä mä tienaan. Ja mä oon aina ajatellut, että se on vaatimattomuutta. Mut rehellisesti — siinä on myös sellainen, että mä saan olla se, joka ei tarvitse todistelua.

Aino: Mä suojaan jotain tarinaa itsestäni sillä vaikenemisella. Ja sekin on totta. Ja se silti tekee jotain. Varsinkin jos joku nuorempi kysyy ja mä...

Lauri: Se on käänteinen versio samasta. Timo näyttää jotain kelkalla, sä näytät jotain sillä ettet näytä.

Aino: Iik.

Aino: Tiiäksä mikä on absurdein juttu. Mä maksoin eilen kaikki laskut, viimeinen punainen rivi pois, ja heti perään verkkopankki kysyy "kuinka tyytyväinen olit asiointiisi". Hymynaama-asteikolla.

Lauri: Sä juuri annoit kaikki rahat pois ja sit ne kysyy fiiliksiä.

Aino: Mä painoin sitä keskimmäistä. Neutraali naama. Mun talousstrategia emoji-muodossa.

Lauri: Jos ajatus on nyt se, että rahatarina voi olla tosi ja silti viedä valinnanvaraa, niin entä ihminen joka tekee just sen vastuullisen jutun? Ei Timo. Ei kelkkaa. Tekee oikein.

Aino: Kerro.

Lauri: Aattele Nikoa. Töissä Pasilan Triplassa, lasiseinäinen työtila. Torstai-ilta, kello on jo paljon. Chattiin tulee lisäkeikka, hyvä raha. Ja se perustelee sen itselleen heti: tää on perheen takia. Tällä mä ostan ensi vuonna pidemmän perhevapaan. Mä teen tän nyt, että saan aikaa myöhemmin.

Aino: Mikä tässä on ongelma? Toi on järkevää. Se ostaa tulevaa vapautta.

Lauri: Niin mäkin ensin ajattelin. Ja tää on just Houselin vahva kohta: raha on parhaimmillaan kontrollia omasta ajasta. Eli Niko tekee kirjan mukaan oikein.

Aino: Okei. Tässä mä melkein ostan kirjan kokonaan. Ei moraalipuhetta, ei säästösaarnan sävyä. Vaan kysymys: lisääkö raha omaa aikaa.

Lauri: Niin. Mut sit sille tulee puhelimeen video. Kevätjuhlat. Sen lapsi laulaa siellä. Tänään. Just nyt.

Aino: ...okei.

Lauri: Ja se tajuaa sekunniksi, ennen kuin se painaa lähetä siihen keikkaan, että se "perheen tulevaisuus" jota se ostaa, tapahtuu juuri nyt ilman sitä.

Aino: Ai saatana.

Lauri: Niin. Se käyttää juuri sitä asiaa, jota se luulee ostavansa.

Aino: Eli tässä Housel ei murru. Se osuu pahemmin. Se "varallisuus on se mitä et näe" ei ole nyt ostamaton auto. Se on ostamaton ilta.

Lauri: Kyllä.

Aino: Niko luulee, että varallisuus kertyy tilille. Mutta jos raha on kontrollia ajasta, niin silloin pitää katsoa, lisääkö tämä valinta oikeasti aikaa vai syökö se sitä.

Lauri: Ja tässä se syö.

Aino: No mut Housel sanois aika suoraan: käytä rahaa ostaaksesi kontrollia ajastasi. Eli Nikon pitäisi kieltäytyä.

Lauri: Niin sanois. Mutta pidetään siitä vielä kiinni hetki. Toimiiko se, jos Niko ei oikeasti halua mennä kotiin?

Aino: Mitä tarkoitat?

Lauri: Entä jos se lisäkeikka ei olekaan perhevapaan takia. Entä jos on helpompi jäädä siihen lasiseinän taakse kuin mennä kotiin siihen kaaokseen, jossa kaikki tarvitsevat jotain. Ja "perheen tulevaisuus" on vain niin hyvä lause, ettei sitä tarvitse hävetä.

Aino: ...silloin Houselin neuvo ei auta samalla tavalla.

Lauri: Niin. Sä voit sanoa Nikolle "osta aikaa", mutta jos se ei halua sitä aikaa, se ei osta sitä.

Aino: Mä haluan silti puolustaa kirjaa tässä. Koska Housel ei oikeastaan kysy mitä sä väität ostavasi. Se kysyy, mitä valinta jättää sulle mahdolliseksi.

Lauri: Mä en ole varma. Toi kuulostaa vähän siltä, että kirja saa aina oikean vastauksen jälkikäteen.

Aino: Ei, mä tarkoitan... tai ehkä tarkoitan. Jos Niko ottaa keikan perhevapaan takia ja menettää sen illan, mittari näyttää ristiriidan.

Lauri: Mutta jos se ottaa keikan siksi ettei tarvitse mennä kotiin?

Aino: Silloin se näyttää senkin. Valinta ei lisännyt sen vapautta, se kavensi sitä.

Lauri: Vain jos Niko suostuu katsomaan sitä niin.

Aino: Totta.

Lauri: Ja se on aika iso jos.

Aino: On. Kirja ei pelasta sitä siltä väistöliikkeeltä.

Lauri: Tuo on parempi. Se ei pelasta. Se paljastaa.

Aino: Ehkä. Mä en silti tiedä riittääkö se Nikolle.

Lauri: Ei varmaan riitäkään.

Aino: Eli tää ajatus muuttuu tässä. Raha ei ole se mitä keräät, eikä se tarina jolla perustat keräämisen. Raha on se... mitä siinä jää vielä...

Lauri: Valittavaksi?

Aino: Niin. Raha on se mitä jää valittavaksi.

Lauri: Kantaako tää Timon?

Aino: Kantaa. Timo osti kelkan, ja lapselta lähti yksi vaihtoehto.

Lauri: Ja Niko osti tulevaa aikaa, ja tältä illalta lähti yksi vaihtoehto.

Aino: Joo. Tää on terävämpi kuin se eka. Ja epämukavampi.

Lauri: Niin on.

Lauri: Toi "mitä jää valittavaksi" pitää aika hyvin. Mutta se olettaa yhtä asiaa.

Aino: Mitä?

Lauri: Että sä olet oikeasti se, joka valitsi. Entä jos osa sun valinnanvarasta ei ollutkaan sun ansiota?

Aino: Okei. Nyt mennään vähän eri kerrokseen.

Lauri: Aattele alumnipäivä. Oulun normaalikoulu, kaksikymmentäviisi vuotta valmistumisesta. Antti on siellä. Sillä menee hyvin — ei pröystäilevästi, just sopivasti. Vanha auto, talo pitkälti maksettu, vapaus valita töitä vähemmän.

Aino: Houselin mallioppilas.

Lauri: Niin. Antti kertoo siinä sivulauseissa tarinan. Maltti, järkevät valinnat, ei hötkyilty, ei lähdetty jokaiseen nousuun mukaan.

Aino: Ja se on tosi.

Lauri: On. Mut seinällä on vitriini. Vanhoja luokkakuvia, niitä vähän kellastuneita. Yhdessä kuvassa on Mika. Sama luokka, melkein samat lähtöpisteet. Ja Mika ei ole paikalla.

Aino: Miksi ei?

Lauri: Koska Mikan kohdalla osui yksi asia eri tavalla. Sairaus, ero, firma joka kaatui väärään aikaan — joku semmoinen. Mika teki monta samaa järkevää valintaa kuin Antti. Mutta yksi asia, jota kumpikaan ei hallinnut, meni toisin.

Aino: Eli Antin ansaittu tarina sisältää myös sen, ettei sille osunut se mikä osui Mikalle.

Lauri: Niin.

Aino: Mä näin ton joskus sukujuhlassa. Ei noin siistinä, mutta siinä ilmeessä, kun joku sanoo "kyllä me vaan pidettiin pää kylmänä". Ja kaikki nyökkää, vaikka pöydässä istuu ihminen, jolta meni samaan aikaan työpaikka alta.

Lauri: Mitä Housel sanoisi tähän?

Aino: Se sanoisi, että tää on juuri sen pointti. Sillä on se tails, you win -ajatus — pieni määrä asioita, joita et hallitse, voi määrätä ison osan lopputuloksesta. Antti ei ole huijari. Mutta se ei ole koko selitys omalle vapaudelleen.

Lauri: Joo. Tai... näkymätön varallisuus ei ole vain se, mitä jätit ostamatta. Se on myös ne iskut, jotka ei osuneet.

Aino: Tuo tekee tästä nöyremmän. Antti saa olla ylpeä valinnoistaan. Mut se ei saa omistaa koko tarinaa.

Lauri: Ja ehkä tää on se kohta, jossa suomalainen vaatimattomuus paljastuu hankalaksi. "Ei tästä mitään numeroa" voi olla vapautta.

Aino: Tai se voi olla tapa pitää oma onnistuminen puhtaana, ettei tarvitse katsoa tuuria siinä mukana.

Lauri: Niin.

Aino: Ja silloin ajatus ei voi olla vain "älä näytä rahaa".

Lauri: Ei. Eikä "raha on vapautta", koska se kuulostaa liian helpolta.

Aino: Tää ajatus sanoo enemmän näin: katso rahaa siitä, mitä se jättää valittavaksi — ja muista, ettei kaikki valinnanvara ole oma ansio.

Lauri: Joo. Tuo on se sisältö. Se on vaan vielä liian pitkä.

Aino: Okei. Meillä on se yksi ajatus jo lähellä. Terävöitetään se.

Lauri: Eka yritys: Raha on se mitä saat vielä valita, ei se mitä näytät.

Aino: Liian lähellä kirjan omaa lausetta. Ja se jää vielä autoihin ja lomakuviin.

Lauri: Totta. Entä: Raha ei kerro kuka sä oot. Se kertoo mitä saat valita.

Aino: Parempi. Mutta "saat" kuulostaa vähän siltä kuin kaikki olisi omaa hallintaa.

Lauri: Niin. Antti häviää siitä.

Aino: Sano se niin, että siihen jää se jäljelle jääminen. Ei ansio, vaan mahdollisuus.

Lauri: Raha ei kerro kuka sä oot — se näyttää mitä jää valittavaksi.

Aino: Joo. Tuo jää. Se ei neuvo ostamaan tai olemaan ostamatta mitään.

Lauri: Ja se kestää ääneen.

Aino: Raha ei kerro kuka sä oot — se näyttää mitä jää valittavaksi.

Lauri: Viedään se yhteen tilanteeseen.

Lauri: Se yksi ajatus arkeen kirjasta The Psychology of Money on:

Lauri: Raha ei kerro kuka sä oot — se näyttää mitä jää valittavaksi.

Aino: Aatellaan Päiviä. Neljäkymppinen, pyytää töistä puoli vuotta palkatonta. Ei maailmanympärimatkaa varten, vaan että saa olla hetken kotona ja vähän hiljaa. Se voi pyytää, koska sillä on vuosien tylsistä valinnoista jäänyt tilaa.

Lauri: Eli sillä on se varallisuus, jota kukaan ei näe.

Aino: Niin. Ja samassa kahvihuoneessa istuu Sanna, jolla on samanlainen vanha takki, samanlainen "ei tehdä tästä numeroa" -puhe, samanlainen järkevyys. Mutta Sanna ei voi pyytää palkatonta.

Lauri: Koska sille osui jotain.

Aino: Kaksi vuotta sitten. Ei mikään rangaistus. Ei tyhmä valinta. Vaan yksi sellainen asia, joka söi liikkumavaran pois.

Lauri: Ja silloin Päivin palkaton ei kerro, että Päivi on parempi ihminen. Se kertoo, mitä Päiville jäi valittavaksi.

Aino: Ja Sannan takki ei kertonut Sannasta yhtään vähemmän.

Lauri: Raha ei kerro kuka sä oot — se näyttää mitä jää valittavaksi. Siinä oli se yksi ajatus.

Lauri: Mua jäi vaivaamaan se Nikon lähetä-nappi.

Aino: Niin. Se ei ole se iso auto joka vie. Se on torstai-ilta, jota kukaan ei huomaa kuluvan.

Lauri: Ja mä en ole ihan varma, auttaako ajatus siinä hetkessä.

Aino: En minäkään.

Lauri: Mutta siitä menee aika suora silta ensi viikkoon.

Aino: Mennään silloin kirjaan Four Thousand Weeks. Eli aikaan — mutta ehkä vähän vähemmän sillä tavalla kuin me haluttais.

Lauri: Epämukava lupaus.

Aino: Jos haluat löytää sen jakson, tilaa Se yksi ajatus, niin se tulee sulle ensi viikolla vastaan.

Lauri: Kuullaan.