Mating in Captivity (Esther Perel): Kun oma tila alkaa vaatia kuittia

Aino: Kello on kolme kahdeksantoista. Vauva on herännyt, itkuhälyttimen sininen valo huoneessa. Emma makaa, ja Samun käsi laskeutuu sen olkapäälle. Ja se mitä Emma ehtii kuulla siinä kosketuksessa ei oo Samu. Se on kysymys: onko sun vuoro vai mun.

Lauri: Eli se käsi tarkoittaa työvuoroa.

Aino: Niin. Sama käsi, sama olkapää, mutta se on siirtynyt hoivan puolelle.

Lauri: Joo mut. Eikö tää oo vaan väsymys? Niillä on pieni vauva. Ei siinä mitään mysteeriä oo. Kukaan ei halua mitään kello kolme yöllä.

Aino: Tämä on Se yksi ajatus podcast. Minä olen Aino.

Lauri: Ja minä Lauri.

Aino: Idea on yksinkertainen: etsitään kirjasta sen ydin, testataan sitä tavallista suomalaista arkea vasten ja muotoillaan siitä yksi käytännössä toimiva ajatus.

Lauri: Tänään haetaan Se yksi ajatus kirjasta: Mating in Captivity, Esther Perel.

Aino: Mä luin tän ilta kerrallaan. En oikein osannut lukea tätä bussissa. Tuli tunne et joku näkee mun olan yli.

Lauri: Joo. Tää on vähän sellanen kirja, jonka kanssa ihminen alkaa istua oudosti suoremmassa asennossa.

Aino: Kuka tämän kirjoitti?

Lauri: Perel kirjoittaa tän pitkän pari- ja seksuaaliterapeutin työnsä pohjalta. Ja se mikä tekee siitä kiinnostavan, on että hän näki eri kulttuureista tulevissa pareissa saman oudon kohdan: onnistunut läheisyys ei automaattisesti pidä halua hengissä.

Lauri: Mitä sä ajattelit ku luit?

Aino: Mua yllätti et tää ei oikeestaan ole seksikirja ollenkaan. Mä odotin tekniikkaa, ja sen sijaan tää puhuu häpeästä. Siitä hiljasesta häpeästä mitä ihmiset kantaa, et meidän pitäis haluta enemmän, ja jossain on jotain rikki.

Lauri: Ja kirjan lupaus on aika armollinen. Halu ei välttämättä hiivu siksi, että rakkaus olisi epäonnistunut tai ihmisissä olisi vikaa. Turva ja halu vaan tarvitsevat eri ehtoja.

Aino: Niin. Jos sen ottaa tosissaan, sä lakkaat ensimmäisenä etsimästä vinkkiä. Sä alat huomata, missä se toinen on kadonnut liialliseen tuttuuteen.

Lauri: Eli jos tää pitää, niin se hetki ku sä huomaat et te ootte hyvä pari, kaikki toimii, ja silti jossain on hiljaista. Se ei tarkottaiskaan et te ootte tehneet jotain väärin.

Aino: Just sitä. Mua ärsytti tässä ensin se vankeus-sana. Kuulostaa siltä et suhde ois joku tyrmä. Mut mä taisin lukea sen väärin. Se ei syytä suhdetta.

Lauri: Otetaan se pohjaks. Turva ja halu, eri ehdot. Mut mä en osta sitä noin vaan. Mitä se tarkoittaa ihan tavallisena tiistaiyönä?

Aino: Mennään yhteen sellaseen. Kello on kolme kahdeksantoista. Vauva on herännyt, itkuhälyttimen sininen valo huoneessa. Emma makaa, ja Samun käsi laskeutuu sen olkapäälle. Ja se mitä Emma ehtii kuulla siinä kosketuksessa ei oo Samu. Se on kysymys: onko sun vuoro vai mun.

Lauri: Eli se käsi tarkoittaa työvuoroa.

Aino: Niin. Sama käsi, sama olkapää, mut se on siirtynyt hoivan puolelle. Ja tää on Perelin kuva koko kirjalle. Pitkä sitoutunut suhde antaa kodin ja turvan, ja just se kodikkuus voi kaventaa halua.

Lauri: Joo mut. Eikö tää oo vaan väsymys? Niillä on pieni vauva. Ei siinä mitään mysteeriä oo. Kukaan ei halua mitään kello kolme yöllä.

Aino: Se on liian helppo. Koska sit se palais ku vauva nukkuu. Eikä se aina palaa. Perelin pointti on et Samu ei kadonnut vain väsymykseen. Se katos rooliin. Se on Emman elämässä nyt se toinen vanhempi. Osa samaa hoitoa, samaa yörytmiä, samoja ohjeita.

Lauri: Okei. Eli ongelma ei oo se et ne tekee liian vähän. Toinen ihminen on alkanut näkyä yhden roolin kautta.

Aino: Niin. Ja tässä on se ensimmäinen helpotus: kukaan ei oo kylmä. Kumpikaan ei tehnyt mitään väärin. Halu vaan peittyi hoivan alle.

Lauri: Eli ensimmäinen muoto tästä jakson ajatuksesta ois ehkä: halu voi kadota rooliin ilman et rakkaus on rikki.

Aino: Joo. Pidä se. Se ottaa pois sen paniikin.

Aino: [hiljaa] Ja mä huomaan tekeväni tän ihan ite. Mä saatan sanoa et meil on tosi hyvä suhde, ja sit mä kuulen et mä luettelen, et me jaetaan hommat reilusti ja luotetaan ja hoidetaan asiat. Ihan ku mä kuvailisin hyvin pyörivää taloyhtiötä.

Lauri: Hah. Hyvän suhteen kieli on logistiikkaa.

Aino: Niin se on. Ja siitä mä en oikein osaa puhua ääneen.

Lauri: Mm.

Lauri: Tää on muuten vähän nurin se mikä meil jäi siitä Together-jaksosta. Siellä toisen jatkuva läsnäolo oli lupa tarvita. Täällä sama läsnäolo alkaa niellä jotain.

Aino: Niin. Sama saatavillaolo, eri suunta.

Lauri: Mut okei. Jos ajatus on nyt, että halu voi kadota rooliin ilman et rakkaus on rikki, niin eikö ratkaisu oo simppeli. Tehkää tilaa. Perel sanoo just niin, tee suhteeseen tilaa erillisyydelle, poissaololle, leikille. Järkätkää treffit.

Aino: Aijaa. Nyt sä kuulostat siltä parisuhdelehdeltä.

Lauri: En mä sano kynttilöitä. Mä sanon tilaa.

Aino: Joo, mutta kuvittele se varaussivu. Hotellilahjakortti. Te istutte molemmat läppärin ääressä ja katotte: parkkihalli, paljonko maksaa. Mihin asti lastenhoito. Monelta aamupala katetaan, ehtiikö sinne ennen ku mummo lähtee.

Lauri: Niin. Se on tuotantopalaveri.

Aino: Se on tuotantopalaveri. Ja se romantiikka mitä siinä piti rakentaa, on jo muuttunut projektiksi. Te ootte tehneet halusta uuden kotityön.

Lauri: Pitäskö se vaan laittaa kalenteriin toistuvaksi. Joka toinen torstai, halu.

Aino: Niin ja just se on se ansa. Sä teet halusta suoritteen, ja sit se kuolee siihen.

Lauri: Mut mä haluan silti puolustaa Pereliä tässä. Koska jos sä et koskaan oo erossa, jos te ootte aina samassa huoneessa ja samassa roolissa, niin mistä se erillisyys muka tulis. Joku väli pitää syntyä.

Aino: Joo. Mä en kiistä sitä.

Lauri: Ja ehkä se varaussivu on ruma tie siihen. Mut jos elämässä on lapsia ja työt ja pyykit, niin kaikki vähän vapaa pitää joskus sopia. Muuten se ei tapahdu.

Aino: Totta. Mut siinä on eri asia sopia tilaa ja yrittää... valmistaa halu. Mä en löydä parempaa sanaa.

Lauri: Niin, että olosuhteen voi järjestää, mutta tunnetta ei saa tilattua pöytään.

Aino: Just.

Lauri: Tai sit mä heitän ilkeän. Entä jos halu vaan laskee. Vuodet, biologia, sama ihminen kymmenen vuotta. Ehkä tää koko koti-erillisyys-juttu on kaunis selitys asialle joka on vaan luonnollinen lasku, eikä siihen voi mitään.

Aino: Hmm. Se on kova. Koska siihen ois mukava piiloutua.

Lauri: Niin.

Aino: Mut ei. Tai siis ei kokonaan. Koska sit me ei selitettäis sitä, et se sama laskenut halu hyppää takasin ku sä näät sen ihmisen jossain muualla. Omassa elementissään. Vieraiden kanssa. Jos se ois pelkkä biologinen lasku, se ei tekis niin.

Lauri: Niin. Se palaa väärässä paikassa. Se on hyvä vasta-argumentti.

Aino: Ja ehkä just siinä Perel on vahva. Hän ei lupaa, että hotelli korjaa mitään. Hän sanoo et halu tarvitsee kokemuksen toisesta erillisenä. Se voi tapahtua hotellissa tai se voi olla tapahtumatta siellä täysin.

Lauri: Okei. Mä myönnän tän. Tilaa tarvitaan oikeesti, mutta sillä on raja. Sillä hetkellä ku se tila muuttuu suoritteeksi, kalenterimerkinnäksi, kehitysprojektiksi, se kääntyy itseään vastaan.

Aino: Niin. Tää ajatus ei voi enää olla pelkkä tehkää tilaa. Sen pitää sanoa jotenkin, et halua ei saa takaisin järjestämällä. Se herää, kun toinen näkyy taas omana, erillisenä ihmisenä.

Lauri: Ja toi on eri asia ku lisää yhteistä aikaa.

Aino: On. Joskus se on vähemmän yhteistä.

Lauri: Jos halu herää, kun toinen näkyy erillisenä, niin mennään siihen kohtaan jossa se muuttuu vähän vaaralliseksi.

Aino: Pikkujoulut. Taksi kotiinpäin. Katja katsoo Nooraa, ja Noora nauraa jollekin jutulle minkä se kuuli narikalla, joltain ihan vieraalta. Ja Katja haluaa Nooraa just siinä. Koska Noora on siinä hetkessä joku jota Katja ei ihan omista.

Lauri: Se on se kirjan kolmannen varjo. The shadow of the third. Et siinä halussa on läsnä se mahdollisuus jostain ulkopuolisesta. Ihan uskollisessakin suhteessa. Se ulkopuolinen katse herättää sen.

Aino: Niin. Ja se on kaunis sekunti. Mut sit.

Lauri: Sit mitä.

Aino: Sit Katjan käsi on Nooran puhelimessa. Muka laturin takia. Ja peukalo viipyy siinä lukitulla näytöllä sekunnin liian pitkään.

Lauri: Ja siinä se kääntyy.

Aino: Siinä se kääntyy. Sama havainto, Nooran vapaus, joka äsken herätti halun, muuttuu sekunnissa siks et kenelle se nauroi. Ja nyt Katja rakentaa sitä etäisyyttä epävarmuudella. Tekee Nooralle turvattoman olon.

Lauri: Eli tässä kirjan oma lupaus alkaa olla vaarallinen. Jos etäisyys herättää halun, niin kuka estää ihmistä tekemästä sitä etäisyyttä mustasukkaisuudella. Pienellä testailulla.

Aino: Eikä Perel anna tähän mitään valmista vastausta. Tää on se kohta missä kirja vähän vapisee.

Lauri: Mitä se sanois tähän. Mä luulen et se sanois et nää on eri asioita. Elävä etäisyys syntyy Nooran omasta vapaudesta. Siitä et Noora saa olla oma ihminen.

Aino: Toi kuulostaa musta liian siistiltä.

Lauri: Miten niin?

Aino: Koska Katja voi käyttää just samoja sanoja itselleen. Että mä annan tilaa. Mä haluan että meillä on jännitettä. Mä en halua omistaa.

Lauri: Mut sillo se ei anna tilaa. Se yrittää hallita sitä mitä Noora tekee.

Aino: Joo, ulkopuolelta. Mut sisältäpäin se voi tuntua joltain paljon hämärämmältä. Melkein vaatimukselta: ole vähän kauempana, jotta mä voisin haluta sua.

Lauri: Mm. Toi on aika paha.

Aino: Ja siinä se raja likaantuu. Teoriassa vapaus ja epävarmuus on eri asioita. Taksissa ne voi mennä samaan käteen, joka kurkottaa siihen puhelimeen.

Lauri: Mä pidän silti kiinni siitä, että erillisyyden pitää olla Nooran omaa. Vapaaehtoista. Ei Katjan rakentamaa.

Aino: Mä pidän siitäkin kiinni. Mä en vaan oo varma auttaako se Katjaa tarpeeksi siinä sekunnissa.

Lauri: Ei ehkä auta.

Aino: Mm.

Aino: Mut jos erillisyys ei saa olla pakotettua epävarmuutta, niin entä se kaikkein kiltein versio. Se pari jolla menee oikeesti hyvin.

Aino: Sanna ripustaa Jaren paidan kuivumaan kodinhoitohuoneessa. Muistuttaa et hammaslääkäri on torstaina. Ja Jare antaa sille otsasuukon. Ja se suukko on aidosti hellä. Siinä ei oo mitään kylmää.

Lauri: Mut.

Aino: Mut se on oudosti perheellinen. Se on sama lempeys millä rauhoitetaan lasta. Ja nää on onnistuneet just siinä mitä moni pari haluais. Ne on luotettavia, ne hoitaa, ne on lempeitä.

Lauri: Ja just se on se ongelma.

Aino: Just se on se. Ja tää on mun mielestä se mitä kuulija ei halua kuulla. Koska tää tuntuu epäreilulta. Suomalaisen suhteen kaikkein kaunein juttu, se vähäeleinen luotettava hoiva, voi olla myös se muoto missä halu hiljenee.

Lauri: Mitä Perel tekis tällä. Ei se kai sano et Sannan ja Jaren pitäis olla huonompia toisilleen.

Aino: Ei tietenkään. Se sanoo et hyvä koti on totta. Eikä se riitä kaikkeen. Samaan aikaan Jare omana ihmisenä, joku muu ku se otsasuukon antaja, on kadonnut siihen kotiin.

Lauri: Eli molemmat on totta yhtä aikaa. Hyvä koti on oikeesti hyvä. Ja se kaventaa.

Aino: Molemmat totta. Eikä kumpaakaan tarvi hävetä.

Lauri: Mm.

Lauri: Tää ajatus on nyt aika epämukava. Hyvä koti pitää teidät yhdessä, ja juuri siellä toinen ihminen voi kadota.

Aino: Ja halu tarvitsee sen ihmisen takaisin näkyviin. Omana. Ei teidän.

Lauri: Okei. Meillä on luonnos siitä yhdestä ajatuksesta. Sanotaan se lyhyemmin.

Aino: Hyvä koti pitää suhteen pystyssä, mutta halu tarvitsee toisen ihmisen jota te ette omista, ja sitä etäisyyttä ei voi teeskennellä.

Lauri: Liian pitkä. Siinä on kolme asiaa. Tippuu päästä.

Aino: Okei. Ekan jälkeen se oli vaan, halu voi kadota rooliin. Sit se oli, sitä ei palauteta järjestämällä. Nyt se on nää kaks yhtä aikaa.

Lauri: Pidä ne kaks. Pudota se teeskentely. Se elää siinä kohtauksessa, ei tarvitse sitä tähän ajatukseen.

Aino: Hyvä koti pitää suhteen pystyssä. Halu tarvitsee ihmisen, jota ette omista.

Lauri: Mut se mustasukkaisuusjuttu ei tästä ratkea kokonaan. Se jää reunaan.

Aino: Niin jää.

Lauri: Viedään se yhteen tilanteeseen.

Lauri: Se yksi ajatus ihmissuhteisiin kirjasta Mating in Captivity, Esther Perel, on: Hyvä koti pitää suhteen pystyssä. Halu tarvitsee ihmisen, jota ette omista.

Aino: Mm.

Aino: [tajuten] Aatellaan ihan tavallinen sunnuntai. Sä oot eteisessä, kengät vielä jalassa, ja toinen on olohuoneessa videopuhelussa jonkun vanhan kaverin kanssa. Ja sä kuulet et se nauraa jollekin, mistä sä et tiedä mitään. Joku juttu vuosien takaa.

Lauri: Eikä sua oo kutsuttu siihen.

Aino: Ei. Ja sä jäät siihen oviaukkoon, ja sä näät sen hetken kokonaisena ihmisenä. Jonain jolla on elämää mihin sä et pääse käsiksi. Ja siinä, ihan yllättäen, se herää. Se halu.

Lauri: Etkä sä tehnyt mitään. Et järjestänyt treffejä, et kalenteroinut mitään.

Aino: Et. Se vaan näkyy hetken erillisenä. Eikä siinä tarvitse korjata mitään. Sä vaan tajuat et toi ihminen ei oo pelkkä se, joka muistaa roskapäivän.

Lauri: Ja sen takia sä et voi pakottaa sitä. Jos sä meet sinne ja kysyt kenelle se nauroi, se on jo poissa.

Aino: Niin. Se sammuu samaan sekuntiin.

Aino: Hyvä koti pitää suhteen pystyssä. Halu tarvitsee ihmisen, jota ette omista. Siinä oli se yksi ajatus.

Aino: Tästä jää vapautunut levottomuus. Ihan outo yhdistelmä.

Lauri: Joo. Helpottaa, ettei tästä tullut vinkkilistaa.

Aino: Se paita siinä kodinhoitohuoneessa jää kummittelemaan.

Lauri: Ja se otsasuukko. Hellä, eikä silti ihan viaton.

Aino: Jos tää oli jakso jonka haluaisit varovasti lähettää jollekin, Se yksi ajatus -podcastin jakaminen auttaa.

Lauri: Kuullaan.